sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Hevoset- messut 2015

Tiedän että varmasti joka hevosblogissa on tämä sama postaus eikä kaikkia edes kiinnosta lukea postausta ja kaiken lisäksi tämä postaus on aika paljon myöhässä! Nyt oikeasti mulla on ollut paljon kiireitä joten blogi on ollut nyt toissijainen koulun ohella. Varsinkin kun loppu jo lukuvuodesta häämöttää ja on aika antaa koulussa parastaan, niin on oikeasti tämä postausten kirjoittelu nyt jäänyt.
Joka tapauksessa päivä hevosmessuilla meni hyvin eikä herätessäkään ollut mitään ongelnaa! Kun päästiin messukeskukseen, oli Elmo Jankarin ja Sanna Siltakorven kenttäklinikkaan enää muutama minuutti aikaa! Kuvailtiin se jonka jälkeen lähdettiin kiertelemään kojuja. Oli kyllä suuri yllätys että en oikeasti meinannut löytää mitään! Yksi kiva ohuempi takki löytyi mutta sillä oli liikaa hintaa ja se jäikin sitten hyllyyn. Lopetin sitten takkien etsinnät ja ajattelin lähteä etsimään huppareita. Vasta illalla löytyi samasta kaupasta ihana Spooksin lila huppari. Se sopii sopivasti mun tummansinisten ratsastushousujenkin kanssa. Siinä oli sitten päivä kulunut ohjelmia katsoessa ja kauppoja kierrellessä. Kotiin lähdettiin 7.15. Kotona oltiin jo 10. En tarkasti muista.








Oliko teillä kiva päivä messukeskuksessa? :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

•Olen 14-vuotias tyttö Seinäjoelta
•Harrastan ratsastusta seitsemännettä vuotta Ratsastuskoulu Cavallossa
•Käyn ratsastustunnilla joka viikko ja
kouluvalmennuksissa joka toinen viikko Panda-nimisellä Westfalenin puoliverisellä
•Kisaan talli- ja seurakisoissa ja mahdollisuuksien mukaan myös muualla
•Minusta voit lukea lisää Kirjoittaja- sivulla