keskiviikko 8. heinäkuuta 2015

Cavallon kesäleiri: Päivä 4- Estehyppyjä, ilman satulaa ja yömaasto



Aamupäivällä hyppäsin ihan ensimmäistä kertaa Pandalla.Vähän oli jännitystä ilmassa sillä olin mennyt viimeksi Pandalla pari kuukautta ennen leirilä koulua. Kaiken lisäksi tunti ei ollut mennyt hyvin. Onneksi Panda on silti enemmän hyppääjä kuin kouluratsu niin se helpotti vähän asiaa.
Aluksi ravailimme ja lämmittelimme hevosia. Ensin hyppäsimme kokeeksi kakkos estettä. Melkein heti aloimme kuitenkin tekemään päivän tehtävää ravissa. Tehtävä on hieman vaikea selittää joten tässä kuva:


Tulimme siis kyseistä tehtävää numerojärjestyksessä ensin ravissa puomit maassa jonka jälkeen nostettiin ristikoiksi. Viimeinen ristikko taisi olla 80cm ja muut sitten 65cm? Ensiksi Panda tuli aika reippaasti tehtävän joten tuli  aika lähelle koko ajan (lukuun ottamatta viimeistä estettä). Sitten yritin hieman pidättää ja tultiin taas lähelle koska vauhti ei ollut tarpeeksi napakkaa...

Tämän tehtävän jälkeen hyppäsimme sarjan eli kolmas este toisin päin ja jatkettiin "numerottomalle" esteelle. Tähän tehtävään Panda meni hienosti molempiin suuntiin.


Sen jälkeen saimme vielä itse keksiä radat. Ensin hyppäsin toisen esteen toisesta suunnasta joka oli n. 75 okseri. Sen jälkeen käänsin oikealle ja tulin sarjan. Tämän jälkeen käänsin vasemmalle ja tulin taas okserin joka jälkeen tein pääty- ympyrän ja käänsin ensimmäiselle esteelle. Rata onnistui ihan hyvin. Voi että Pandalla oli ihana hypätä! <3


Sukeltajan ainesta...





Iltapäivästä menimme taas ilman satulaa ja tällä kertaa menin Pollella. Onneksi! Imbulla oli kamalaa mennä ilman satulaa! :D Pollen kanssa oli muuten helppo mennä paitsi laukassata raviin siirtyminen pomputti tosi paljon!



Aluksi ravailmme ihan ympyrällä jonka jälkeen aloimme leikkiä seuraa johtajaa leikkiä. Se oli tosi kivaa! Tulimme myös sellaista tehtävää käynnissä että puomeista oltiin tehty "labyrintti" ja hevosten jalat eivät saaneet osua puomeihin. Hetken päästä rupesimme leikkimään tallipalaa leikkiä ja nyt uskalsin laukata hieman enemmän mitä eilispäivänä koska alla ei ollut niin helposti kuumuva heppa. Sen jälkeen tulimme ravissa pari kertaa mutama kavaletti. Ne menivät joka kerralla ihan hyvin.
Tämän jälkeen aloimme hyppiä estettä. Aluksi este oli ihan pieni ristikko mutta loppua kohden se nousi aina 60cm pystyksi. Kun este oli noussut alkoi Simo jotain possuilla ja menikin esteen ohi ja Jossu tietenkin lensi kuin leppäkeihäs! Onnksi ei kuitenkaan mitään kovin vakavaa käynyt! :)


Sitten oli minun vuoroni... Lähestyin mielestäni esteelle hyvässä vauhdissa mutta Polle päätti jättää miniaskeleen ja hypätä kaukaa, ja korkealle! Kentällä kuvannut Mira sanoi että Polle teki niin ison hypyn että olisi hypännyt 90cm pystyn! :D Alastulo hypystä oli hieman haastavaa mutta en tipahtanut!


Saimme vielä kävellä ja ravata istuen hevosen selässä väärin päin. Sitten ratsastajien käskettiin laittaa silmät kiinni ja taluttajat saivat taluttaa meidät johonkin paikkaan kentällä ja ennen kuin avaisimme silmät, pitäisi kertoa missä luulee olevansa. Itse en arvannut yhtään missä olimme.
Lopuksi sitten vielä ravailtiin hetken ja otettiin loppukäynnit. Polle Super Hyppääjä! :D


Leiripäivän viimeisenä iltana on aina tapana lähteä yömaastoon. Iina, Jossu ja minä saimme valita minkä hepan kukakin ottaa Röllin, tupsun ja Pollen kesken. Minä varasin heti Röllin ja senhän minä sitten sain. Itse asiassa Annika oli kirjannutkin ylös jo valmiiksi että minä otan Röllin. Minun ei tarvinnut laittaa hevosta kuntoon joten Jossu ja minä sisällä siirtelelimme muistikortistani kuvat ja muut että sain tilaa kypäräkameran muistille. Harmikseni muistikortti mebi hukkaan ja video sen mukana eli videota ette nyt kuitenkaan sitten saanut.  Videon teen kyllä jos joskus muistikortti löytyy!
Hyttysiä oli ilmassa aika paljon mutta todella kaunis sää ja oli todella ihanaa!

Kompas Van Vembergen C. Roosa Hirsimäki

2 kommenttia:

•Olen 14-vuotias tyttö Seinäjoelta
•Harrastan ratsastusta seitsemännettä vuotta Ratsastuskoulu Cavallossa
•Käyn ratsastustunnilla joka viikko ja
kouluvalmennuksissa joka toinen viikko Panda-nimisellä Westfalenin puoliverisellä
•Kisaan talli- ja seurakisoissa ja mahdollisuuksien mukaan myös muualla
•Minusta voit lukea lisää Kirjoittaja- sivulla