tiistai 12. heinäkuuta 2016

Estekurssi Pandan kanssa- Päivä 2


Mulla on tosi kiire kirjoitella estekurssista postauksia sillä mulla alkaa jo Torstaina rippikoulu joten tänään tulee heti toinen osa estekurssista.



Tänään tunti onnistui huomattavasti paremmin kuin eilen. Asiaan vaikutti huomattavasti viileämpi ilma ja ötökät eivät olleet riesana sillä menimme maneesissa kovan sateen vuoksi. Hyppäsin muuten tänään ensimmäisen 90cm esteen. :D


Alkutunnista Panda oli taas tapansa mukaan hieman laiska.  Ratsastin Pandan reippaaksi heti alkuverkoissa joka helpotti huomattavasti tunnilla. Panda oli heti aika napakka ja hyvä ratsastaa. Tunnilla parhaiten onnistui varmaan yhden askeleen sarja. Pandalle sarjat ovat tunneilla aika helppoja sillä sillä on niin iso laukka että se mahtuu heti hyvin väleihin.

Tunnin vaikein tehtävä oli pitkä lähestyminen esteelle joka hypättiin katomoa päin. Hankalan esteestä teki sen että Panda kyttäilee katsomopäätyä tosi paljon.

Kun tulimme rataa niin esteet oli n.75-90cm. Ensimmäiselle esteelle tulin aika pohjaan joka harmitti. Myös toiselle esteelle joka oli sarja niin tulin hieman lähelle. Molemmat esteet pääsimme silti puhtaasti yli. Loppurata eli kaksi linjaa meni tosi hyvin! Niistä pätkistä olen tosi tyytyväinen. Huomenna on vielä viimeinen estekurssi päivä ja kasotaan miten tunti menee.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

•Olen 14-vuotias tyttö Seinäjoelta
•Harrastan ratsastusta seitsemännettä vuotta Ratsastuskoulu Cavallossa
•Käyn ratsastustunnilla joka viikko ja
kouluvalmennuksissa joka toinen viikko Panda-nimisellä Westfalenin puoliverisellä
•Kisaan talli- ja seurakisoissa ja mahdollisuuksien mukaan myös muualla
•Minusta voit lukea lisää Kirjoittaja- sivulla